Sitä eletään jo vuodessa 2008. Aika kuluu nopeasti, juurihan oli kesä ja sitten syksy. Nyt ollaan jo lumen keskellä tapittamassa ja hei, ehkä pian saan ne sukset jalkaani.

Elämäni ei hirveän laadukkaalta ole vuoteen näyttänyt syömishäiriön yhteydessä näyttänyt, mutta nyt voisin sanoa huomaavani pienen toivonpilkahduksen. Unelmana olisi päästä Saksaan vuodeksi ja sainpahan minä heposenkin hoitoon. Tänään päätin, etten enää yritä laihduttaa, enkä ainakaan oksennella. En jaksa tätä hirveää pelleilyä enää, ehkä olisi jo aika elää.

Olen sosialistunut edistyksellisesti viimeisen kuukauden aikana. Itseasiassa olen aina ollut jokseenkin ulospäin suuntautunut, mutta viimeisten kuukauksien aikana olin vetäytynyt vähän syrjempään, kun oli niin pahoja päiviä ja oikeasti vihasin, siis inhosin yli kaiken itseäni! Mutta nyt on itsetunto vähän parantunut ja olen älynnyt, ettei kukaan halua angstaavaa ja oksennukselta haisevaa tyttöä vierelleen. Saan jo rytmihäiriöitä tästä kaikesta, että eiköhän sekin ole jo aika selvä merkki lopetuksen kannalla.

En muuten tiedä lukeeko näitä -ehee- hyvin usein ilmestyviä juttujani kukaan, mutta ainakin saan johonkin purkaa pientä päätäni. :--)