Saksan sanakokeisiin pitäisi lukea. Huoh.

Oon liikkunu joka päivä, mutta aivan liian vähän! Maanantaina oli ihan okei puolentoista tunnin treeni salilla, tiistaina kävin vaan ratsastaas :(, keskiviikkona kävelin jotain 40 minuuttia, tänään oon juossu/ kävelly puoli tuntia kouluun päin, kun meinasin vähän myöhästyä :D. Ajattelin kiertää vaikkapa järven kautta vähän pidemmän lenkin, kun oon päässy koulusta. Sitten vois mennä kirjastoon lukemaan ja sitte illasta onkin porukalla menoa. Ainakin toivottavasti. Periaatteessa olis ihanaa vaan mennä kotiin ja jatkaa yhtä novellia, mutta ratkeisin kuiteski ja muutenkin pitää lukea niihin s-kokeisiin ja kotona on ihan liikaa virikkeitä.

Näläntunne on pelottava. Periaatteessa se tuntuu hyvältä, mutta se hirveä sekalaisuus ja huimaus on ärsyttävää. Mutta sitten jos oon kylläinen, oon vähintään vittuuntunu ja käyn oksentamas.

No jaa, lueskelen vielä muiden blogeja, heips. :-))

Elämäni ei hirveän laadukkaalta ole vuoteen näyttänyt syömishäiriön yhteydessä näyttänyt, mutta nyt voisin sanoa huomaavani pienen toivonpilkahduksen. Unelmana olisi päästä Saksaan vuodeksi ja sainpahan minä heposenkin hoitoon. Tänään päätin, etten enää yritä laihduttaa, enkä ainakaan oksennella. En jaksa tätä hirveää pelleilyä enää, ehkä olisi jo aika elää.

Olen sosialistunut edistyksellisesti viimeisen kuukauden aikana. Itseasiassa olen aina ollut jokseenkin ulospäin suuntautunut, mutta viimeisten kuukauksien aikana olin vetäytynyt vähän syrjempään, kun oli niin pahoja päiviä ja oikeasti vihasin, siis inhosin yli kaiken itseäni! Mutta nyt on itsetunto vähän parantunut ja olen älynnyt, ettei kukaan halua angstaavaa ja oksennukselta haisevaa tyttöä vierelleen. Saan jo rytmihäiriöitä tästä kaikesta, että eiköhän sekin ole jo aika selvä merkki lopetuksen kannalla.

En muuten tiedä lukeeko näitä -ehee- hyvin usein ilmestyviä juttujani kukaan, mutta ainakin saan johonkin purkaa pientä päätäni. :--)

Mutta oikeasti, en tiedä mitään parempaa, kuin värikkäät lehdet ja se ihana viileän syysaamun tuoksun, kun polkee kouluun. Taatusti piristää, vaikka kuinka unettaisi tai muuten vain tympisi. Jotenkin tuntuu, että voisi aloittaa puhtaalta pöydältä, varsinkin nyt, kun on saanut aloittaa uuden koulun, lukion. Toisaalta, melkein samat kuviot ja naamat siellä edelleen pyörii. Mutta voipahan asettaa itselleen vaikka opiskeluun liittyviä haasteita. Ja kun aloittaa yhden asian uudelleen, hoitaa sen paremmin, ehkä se vaikuttaa myös muihin elämäntilanteisiin, katkoen niitä yhteyksiä huonompiin muistoihin, tapoihin ja muihin vastaaviin. Kunhan ei vain napsaise poikki niitä tärkeitä kontakteja, esimerkiksi toisiin. Ei ihmisen kai irrallaankaan ole hyvä purjehtia.

Tai oikeastaan minusta on hauskaa saada uusia tuttavia ja mitä nyt olen tässä enemmän näitä ystävyyssuhteitani katsellut, huomaan olevani aika pihalla. Harmi kyllä. Mutta eiköhän se tästä, positiivisempi mieli ainakin on ja motivaatiotakin ties millaisiin asioihin löytyy. Nyt vain talvea odottelemaan, niin pääsee luistelemaan ja hiihtelemään (vielä vuosi sitten en olisi millään pistänyt suksia vapaaehtoisesti jalkaan, edistystä, sanoisin!).

Mietinpä vain koska olen seuraavan kerran aikeissa tänne kirjailla. Ehkä vuoden päästä, kun taas olen kipeä, kuten nytkin. Tuossa kulki pieni poika ohitse iso koulureppu selässään, mutta onnellinen hymy kasvoillaan. Suloinen näky. :-)

Huomenna siis pitäisi heräillä jo ennen kuutta, kun kerran linkka lähtee kohti Keuruuta siinä seitsemän maissa ja ruksilla olisi hyvä olla ennemmin. Tai oikeastaan pitää. Siellä kuulemma on ihan huippukivaa, mutta saa nyt nähdä. Kun tossa aamulla lisäilin jotain kalenteriin taas, huomasin, että juuri alkanut kuukausi uhkaa olla aika täyteen tupattu. Saa nähdä miten tästäkin selvitään, kun vielä kokeet päälle... Motiivi koulunkäytiin uhkaa taas pikkuhiljaa katoilla. Nytkin varmaan pitäisi tehdä jotain tehtäviä ja lukea niihin ihmeellisiin verbikokeisiin, kun ne olisi ollu tänään. Kai mun pitää tehdä se sitten maanantaina.

No joo, en jaksa enää kirjoitella, kun ei mitään ihmeellistä ole tapahtunut. Varmaan vielä lueskelen ja haahuilen ympäri taloa, kun ei mitään hienompaakaan täältä löydy.

- nefi.